Kilpajoukkue on osa tavoitteellista urheilua. Varmasti moni jalkapalloa harrastava nuori haaveilee tulevansa seuraavaksi Messiksi tai Slataniksi. Tämä voi olla jopa suuri syy jalkapallon harrastamiselle.
Tulee kuitenkin muistaa, että vain aniharva pelaaja saavuttaa loppujen lopuksi Messin tai Slatanin kaltaisen suosion ja kaikilla ei ole edes varaa harrastaa haluamallaan tavalla. Hyvä urheiluseura ja nuorelle sopiva joukkue on kuitenkin oikea osoite lähteä tavoittelemaan tätä haavetta.
Kaikki pelaa: joukkueesta kilpajoukkueeseen
Kun lapsi tai nuori haluaa harrastaa jalkapalloa tavoitteellisesti, kannattaa harkita siirtymistä kaikki pelaa – joukkueesta kilpajoukkueeseen, jossa tarjolla on ammattimaista ja tavoitteellista valmennusta. Toki ensin tulee tietysti varmistaa, että lapsen taidot riittävät tällaiseen joukkueeseen pääsemiseen. Parhaimpiin kilpajoukkueisiin voi nimittäin olla yllättävän vaikea päästä ja niihin pääsemiseksi lapsen tai nuoren tulee olla lajissaan erityisen lahjakas.
Kilpajoukkue: millaisia asioita kannattaa harkita?
Lapsen riittävän lahjakkuuden lisäksi on varmistettava myös lapsen motivuuden riittävyys sekä vanhempien lompakon sietokyky. Kilpatasolle mentäessä jalkapallo ei ole mikään halpa harrastus, vaikkakin taitaa tulla samalla tasolla pelattavaa jääkiekkoa hieman edullisemmaksi. Varusteiden lisäksi esimerkiksi valmentajat palkat sekä harjoittelutilojen vuokrat aiheuttavat suuria kuluja.
Eikä tässä toki vielä suinkaan kaikki; jo nuoret pelaajat käyvät harjoitus- ja pelireissuilla ympäri Suomea ja jopa ulkomailla. Tämä aiheuttaa runsaasti kuluja pelaajan perheelle. Nuoren lapsen ollessa kyseessä vanhempi tai vanhemmat haluavat usein matkustaa mukana ainakin ulkomaan reissuille, mikä tietysti lisää perheen kuluja entisestään.
Kilpajoukkuepelaaminen ei vaadi pelaajan vanhemmilta ainoastaan rahaa, vaan se vaatii myös sitoutumista. Vanhempien oletetaan osallistuvan esimerkiksi erilaisiin varainkeruuhankkeisiin. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi viikonloppujen uhraamista mokkapalojen leipomiseen ja myymiseen tai lakupakettien myymistä sukulaisille ja ystäville. Tietysti myös lapsen kuljettaminen harjoituksiin sekä peleihin vaatii vanhemmilta sitoutuneisuutta sekä viitseliäisyyttä. Aikataulutus on kaiken a ja o kilpaurheilevan lapsen tai nuoren kotona.
On myös tärkeää huolehtia lapsen jaksamisesta. Vaikka liikuntaharrastus veisikin paljon aikaa, tulisi lapsen myös huolehtia koulustaan riittävän hyvin. Hänellä tulisi olla riittävästi aikaa levätä sekä tavata ystäviään. Terveellinen ruoka on äärimmäisen tärkeää liikkuvalle lapselle, joten myös tästä vanhempien on pidettävä kiinni, jotta lapsi kasvaa ja kehittyy optimaalisella tavalla.